Kiire-sana pannassa

Sovimme juuri viime viikolla kollegojen kanssa, että emme enää käytä sanaa kiire. Jos joku puhuu kiireestä, muilla on lupa nipistää kyseistä henkilöä. Miksikö näin? Siksi että kiire on sana, tapa ja asenne, jonka taakse on helppo piiloutua ja jota on hyvä käyttää tekosyynä. Jo pelkkä puhuminen kiireestä voi uuvuttaa meidät.

Tänä päivänä ihmiset arvottavat itseään ja toisiaan aivan liikaa sen perusteella, miten paljon merkintöjä kalenterissa on, miten tiukasti elämä on aikataulutettu ja miten vähän aikaa jää kiireettömyydelle. Tämä pätee sekä työssä että vapaa-ajassa. Mitä tiheämmät askeleesi ovat ja mitä enemmän otsasi on kiireestä rypyssä, sitä parempi.

Kiire on saanut meidät valtaansa. Sitä kuvastaa myös se, että elämän hidastaminen, slow life on jotenkin ainutlaatuinen asia, jota hämmästellään naistenlehdissä. Voisi kuvitella, että sen pitäisi olla ihan tavallista ja normaalia jokaisen ihmisen elämää.

Miten me sitten voisimme kesyttää kiirettä työelämässä? Ensimmäisenä varmaankin keskittymällä hetkeen, eli siihen ihmiseen, jonka kohtaamme ja siihen asiaan, jota juuri olemme tekemässä. Jos jatkuvasti mietimme kaikkea, mitä olisi jo pitänyt tehdä tai mitä vielä pitää tehdä, emme voi keskittyä tekemään yhtään mitään. Meidän tulee myös opetella arvostamaan kiireettömyyden tuntua omassa tekemisessä ja muiden tekemisessä. Yhden minuutinkin voi käyttää kovin monella eri tavalla.

Priorisoi ja kalenteroi, pysähdy riittävän usein miettimään teetkö oikeita asioita ja oikealla tavalla. Kyseenalaista kaikki, mihin liittyy ajatus ”näin on aina tehty” tai ”tämä on meidän työpaikan tapa” tai ”tämä nyt vain pitää tehdä juuri tähän kellonaikaan”. Aiheuttavatko juuri nämä rutiinit meille kiirettä tai sen tuntua?

Ja ihan ensimmäiseksi meidän tulee pysäyttää kiire toisen ihmisen kohtaamisessa, koska kiire tarttuu. Ja mehän emme halua olla levittämässä mitään niin vaarallista.

Satu Ala-Kokko

Palvelujohtaja

Hämeenlinnan kaupunki